Ningbo – Kaupunki Shanghain naapurissa
Ningbon ja Zhoushanin satama on yksi maailman suurimmista satamista, tästä jättisatamasta meillä on viikoittaiset suorat kappaletavarakontit Helsinkiin.
Ningbo (”Rauhaisa Aalto”) sijaitsee Zhejiangin maakunnan koillisosassa Kiinassa Hangzhounlahden eteläpuolella, Itäpuolelta löytyy Zhoushan ja Itä-Kiinan meri, lännessä Shaoxing ja etelässä Taizhou. Hangzhounlahden silta yhdistää kaupungin Shanghain metropolialueeseen.
Pieni historiikki:
Nykyisen Ningbon alueella on ollut ihmisasutusta jo pitkään. Hemudu on löytöpaikka Yuyaon piirikunnassa, jonka mukaan nimettiin 5 000–7 000 vuotta sitten vallinnut Hemudun kulttuuri. Tämä kulttuurin jäljiltä tunnetaan esimerkiksi varhaisimpia merkkejä riisin viljelystä. 400-luvulla nykyisen Ningbon alueesta alkoi muodostua tärkeä kaupan keskus, jonka kautta saapui meriteitse Koreasta saapuvaa tavaraa Jiankangiin, eli nykyiseen Nankingiin.
Varsinainen kaupunki sai alkunsa vuonna 821, kun keisari Muzong siirsi prefektuurin keskuksen Sanjiangkouhun, eli kolmen joen yhtymäkohtaan; tuolloin rakennettiin uusi kaupunkikeskus. Nykyisen nimensä Ningbo kaupunki sai vuonna 1381. Vuonna 1843 Ningbosta tuli ulkomaalaiselle kaupalle avoin niin sanottu sopimuskauppasatama.
Ningbossa sijaitseva Tianyige on Kiinan vanhin säilynyt kirjasto, Ningbossa on myös syntynyt useita 1900-luvulla Kiinassa vaikuttaneita merkkihenkilöitä, kuten Tšiang Kai-šek, Rou Shi, Zhou Xingfang, Pan Tianshou, Chen Yifei, Feng Jicai ja Yo-Yo Ma.
Kaupungin asukasluku oli vuonna 2017 arviolta 8 005 000
Viikoittaiset lähdöt Ningbosta suoraan Helsinkiin!
Ningbon tuontirahteja voit
tarkastella My Nordiconista mainion laskurimme avulla, ja sivujemme kautta
sujuvat myös buukkaukset. Buukkata voi toki myös sähköpostitse
tuonnistamme Terjeltä tai Marialta.
Alla seuraavat lähdöt, tiedot löytyvät myös nettisivuiltamme www.nordic-on.com.
Closing torstaisin ja lähtö joka keskiviikko, kuljetusaika 37 pv.
Closing 11.06.2020 ETD 18.06.2020 Ever Glory 006W ETA Helsinki 25.07.2020
Closing 25.06.2020 ETD 25.06.2020 Ever Given 008W ETA Helsinki 01.08.2020